Missä te sitten oikein asutte?
Tähän kysymykseen olen saanut vastata lukemattomia kertoja viime aikoina.
Päivätyöstä irtisanoutumisen jälkeen kodittomuus ei tuntunut enää kovinkaan pelottavalta ratkaisulta. Sen tuoma mahdollisuus liikkua ja elää vapaasti tuntui enemmänkin innostavalta seikkailulta pakatessamme loppuja tavaroitamme peräkärryyn.
Irtain omaisuutemme pakattuna peräkärryyn (lue täältä, miten kuukautta myöhemmin ne mahtuivat jo takaluukkuun)
Niin, missä elimme kodittomina?
Kun tavaramme oli muutettu varastoon, lähdimme lentokenttähotelliin ja seuraavan aamun lennolla Aasiaan. Aasiassa vierähti kuukauden verran hotellissa ja olisi todennäköisesti mennyt pidempäänkin ellen olisi lupautunut puhujaksi erääseen asuntosijoitusvalmennukseen.
Ulkomailla ollessa kodittomuus ei vaikuta juurikaan omaan olemiseen, mutta Suomessa ilman vakituista kotia olo tuntui hieman kummalliselta – vähän kuin olisi koko ajan matkalla.
Suosimme Suomessa Airbnb-majoituksia, mikä mahdollisti uusien alueiden ja kokemusten hankkimisen kuten Lauttasaaren rannoilla lenkkeilyn, Ison Omenan tornitalossa maisemien ihailun ja Kallion tunnelman kokemisen omakohtaisesti. Turussa pääsimme kokeilemaan mm. uniikissa Loft-tehtaassa asumista ja keskustan läheisen puutaloalueen tunnelman.
Ulkomailla valitsimme sesonkien väleissä olevia paikkoja, jolloin hotellien hinnat olivat edelleen kohtuullisia, mutta laatu kuitenkin hyvää tasoa. Tällöin myös vähintään aamupala oli valmiiksi katettuna toisin kuin Airbnb:ssä, jossa kokkasimme itse.
Suomessa päädyimme muutamaan otteeseen hotelliin, koska se oli joko helppoa tai tarpeen, jotta ehdimme varata seuraavan hieman pidemmän majoituksen.
Kesäaikaan myös telttailu on toimiva sekä aidosti mukava vaihtoehto majoittumiseen. Kesävaelluksella se oli ainoa mahdollisuus, mutta spontaanisti Kouvolan asuntomessuille lähdettäessä yöpyminen läheisen järven rannalla oli helppo ja hauska vaihtoehto muuten täyteen buukatulle majoituskapasiteetille.
Päätös asettua taas paikoilleen
Jatkuva muutos alkoi lopulta kuitenkin tuntua puuduttavalta, joten päädyimme vuokraamaan mökin loppukesäksi saaresta luonnon rauhasta. Energia, joka vapautui, kun asettui pidemmäksi ajaksi yhteen paikkaan kypsytti myös ajatuksen, että seuraavaksi haluamme hankkia taas pysyvän kodin. Pysyvyys helpotti myös keskittymistä omien asioiden eteenpäin viemiseen, kuten Airbnb-kirjan tekemiseen.
Koska kodittomuus oli tietoinen valintamme, emme halunneet luoda sukulaisille tai ystäville velvollisuudentunnetta tarjota yöpaikkaa meille. Kaikilla on kuitenkin myös oma arki omine rutiineineen, mitä halusimme kunnioittaa.
Poikkeuksen teki anoppini, jonka luona päädyimme lopuksi majoittumaan useamman viikon. Vastoin kaikkia odotuksia kokemus oli kaikille hauska, jopa viihdyttävä.
Harvemmin sitä 32-vuotiaana tulee edes harkittua useamman viikon majoittumista anopin luona, mutta kokemuksen pohjalta voin jopa suositella kokeilemaan sitä.
Meillä oli yllättävän hauskaa. Kun on näin intensiivisesti tekemisissä pidemmän aikaa niin pystyy myös näkemään toisista ihmisistä puolia, joita muuten ei tulisi esiin. Edes viikonloppuna mamman luona yökylässä olleet 2- ja 6-vuotiaat lapsenlapset eivät saaneet meitä kirjautumaan hotelliin tai varaamaan Airbnb:tä.
Lopulta päädyimme muuttamaan pysyvästi takaisin Turkuun. Syntyperäisinä turkulaisina se oli helppo ratkaisu ja lähes kuuden Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen Turkuakin osaa arvostaa ihan uudella tavalla. Tämä seikkailu ilman kotia päättyi siis osaltamme 172 päivää alkamisensa jälkeen.
Olisinko valmis uudelleen kodittomuuteen?
En nyt. Joskus tulevaisuudessa ehkä.
Puolen vuoden jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden kanssa eläminen oli mielenkiintoinen seikkailu, minkä jälkeen omaa pysyvää kotia arvostaa TODELLA paljon. Suorastaan rakastaa. Niin paljon, että ainakaan nyt ei tee mieli kokeilla uudelleen kodittomana elämistä 🙂
—-
Ps. Hesari innostui tekemään koko sivun haastattelun kokemuksistamme.
