50 tonnin saamatta jääneet tulot (#37)

Terve,

Viime viikolla minä, kuten todennäköisesti koko muukin Suomi, nautin vapusta ja työväen juhlasta piknikillä skumppalasin kanssa.

Hassu hattu ja aurinkolasit eivät kuitenkaan hämänneet ohi kulkenutta nuorta herrasmiestä, joka tuli juttelemaan kanssani Airbnb-vuokrauksesta. (Kuva liittyy.)

Samalla kun söimme kristillisesti vappumunkin puoliksi niin kuulin, että hänellä on mökki Levillä. 

Mökki, jota ei kuitenkaan ole haluttu/jaksettu/osattu vuokrata sen ollessa tyhjäkäytöllä.

Tämä ei sinällään yllättänyt. 

Suomessa on lähes puoli miljoonaa mökkiä, joiden käyttöaste vaihtelee muutamasta viikosta pariin kuukauteen vuodessa…

…loppuajan ne seisovat yleensä tyhjillään ja aiheuttavat pelkästään kuluja.

Keskustelun jatkuessa kysyin tarkennusta mökistä:

  • Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta (-> eli vähintään 4 nukkumapaikkaa)
  • Yläkerrassa on parvi (-> todennäköisesti toiset 4 nukkumapaikkaa). 
  • Sijainti alle kilometrin päässä Levin maailmancup-rinteestä ja pelipaikoilta.

Pelkästään näillä tiedolla tiesin, että pöydälle on jäänyt todennäköisesti jopa 50k € vuodessa vuokraamattomina öinä.

Koko Kittilän kunnan kaikkien kohteiden keskituotto viimeisen vuoden aikana oli 35200 €/v (lähde: Airdna 05/24) ja itse lähtisin tavoittelemaan tuollaiselle mökkikohteelle hyvällä sijainnilla karkeasti n. 50000 €/v bruttotuottoa.

Vertailun vuoksi varasimme juuri alkuviikosta lapsuuden ystävieni kanssa 8 hengelle mökin jokavuotista poikien reissua varten Etelä-Suomesta hintaan 450 €/yö.

Ketään ei kysynyt, mitä mökki maksaa, koska sillä ei ollut isolle poikaporukalle juuri väliä – mutta tuotto on vuokraajalle erinomainen.

Levillä yöhinnat nousevat sesongissa parhaimmillaan vielä reilusti korkeammiksi. Esimerkkeinä joulu, uusivuosi ja pujottelun maailmancup äkkiseltään mainitakseni.

Levi onkin ollut viime vuosina yksi koko Suomen parhaiten tuottavista airbnb-alueista.

Kohteen hankintahintaan suhteutettuna vielä parempaa tuottoa on silti mahdollista saada muutamasta muusta kunnasta, mutta…

Tässä tapauksessa kohde eli mökki on JO HANKITTUNA. 

Tällöin sijainnilla ei ole enää vastaavaa merkitystä, koska kohde on joka tapauksessa olemassa. 

Tässä nimenomaisessa kohteessa jokainen vuokraamaton yö luo vaihtoehtoiskustannuksena satoja euroja saamatta jäänyttä tuloa.

Ymmärrän silti todella hyvin, että voi tuntua helpommalta pitää mökkiä tyhjillään kuin laittaa se vuokralle tuottamaan. 

Monelle koko lyhytaikainen vuokraus tuntuu tuntemattomalta ja vieraalta asialta. Ja tällöin mökin vuokrauksen koordinointi kaukana Lapissa tuntuu jo lähes absurdilta ajatukselta.

Tältä myös minusta tuntui, kun aloitin viime syksynä Rovaniemellä uuden Airbnb-asunnon vuokraamisen – ilman että olin koskaan edes käynyt paikan päällä.

Suositukseni kyseiselle herrasmiehelle on:

  • 1. Palkkaa paikallinen hostaus-firma pyörittämään vuokrausta, maksa heille n. 25-40% bruttotuotosta ja toivo, että he hoitavat työnsä pieteetillä ja ammattitaidolla. Tämä on vaivattomampi, mutta heikommin tuottava vaihtoehto.

TAI

  • 2. Opettele airbnb-vuokrauksen perusteet, palkkaa paikallinen apuhost hoitamaan siivoukset ja tarpeelliset juoksevat asiat paikan päällä, ja automatisoi sekä hoida loput hommat etänä netin yli.

Kumpikin on tilanteesta riippuen ihan toimiva vaihtoehto.

Itse olen valinnut omien kohteideni kanssa vaihtoehdon 2. sillä haluan maksimoida kohteideni tuoton Turusta kotisohvalta käsin.

Se on ollut ajoittain työlästä ja pään seinään hakkaamista, mutta virheistä oppimalla ja hiomalla prosessit kuntoon olen saanut buustattua tuotot erinomaiselle tasolle.

Tällä hetkellä kohteeni sekä Helsingissä että Rovaniemellä saavat erinomaisia varauksia tuleviin sesonkeihin jopa yli 300 €/yöhinnoilla. 

En siis voi olla kuin tyytyväinen, että olen opetellut hoitamaan airbnb-vuokrausta tehokkaasti sijainnista riippumatta.

Jos sinulla on tyhjäkäytöllä oleva tila (olipa se sitten mökki, asunto, vierashuone tai vaikka asuntoauto), joka tuottaa ainoastaan kuluja, niin nyt on hyvä aika laittaa kohteesi tuottamaan.

Haluaisitko laittaa tilasi tuottamaan jo tulevana kesänä?

Olen avannut äskettäin ovet Uuden Airbnb-majoittajan -verkkokurssini kesän spesiaalilähtöön.

Tulen auttamaan Airbnb-uransa alussa olevia henkilöitä luomaan 500 – 2 000 € /kk lisätuloja nykyisten töidensä ohessa jopa vain parissa viikossa…

…vuokraamalla turvallisesti omaa kotiaan, sijoitusasuntoaan, kesämökkiään tai vaikka vierashuonettaan Airbnb:ssä.

Tähän ei tarvita aikaisempaa kokemusta tai edes omaa asuntoa (vuokra-asuntokin riittää!).

Sinun ei myöskään tarvitse asua isossa kaupungissa, sillä myös maaseutujen pikkukunnat ovat kysyttyjä Airbnb-kohteita varsinkin kesäaikaan.

Kesän kunniaksi kurssiin kuuluu nyt bonuksena myös viikoittaiset Zoom-puhelut toukokuun loppuun asti, millä varmistetaan, että jokainen kurssilainen saa riittävän varmuuden aloittamiseen – ja vastauksen kaikkiin päässä pyöriviin kysymyksiin.

Lähetä sähköpostia vip@joonatanvoltti.com ja kirjoita otsikkoon sana “Airbnb”, niin saat vastauksena lisätietoja.

Aurinkoista päivän jatkoa!

-Joonatan

JAA SOMESSA

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä lähde tyhjin käsin!

Tilaa Airbnb-majoittajan pikaopas - ilmaiseksi!

Olet melkein valmis, täytä vain alla oleva kenttä

Lisäetuna saat uutiskirjeeni uusimmilla Airbnb-vinkeillä. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

Kenelle lähetämme ilmaiset vinkit?

Täytä kenttä niin olet valmis!

Lisäetuna saat uutiskirjeeni uusimmilla vinkeillä. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

 

 

Scroll to Top