Pärjäisinkö kahdella pahvilaatikollisella omaisuutta? En hitossa. Mutta elin silti niin useita kuukausia ja kokemus oli silmiä avaava.
Olimme karsineet tarpeetonta irtainta omaisuuttamme jo useampaan kertaan, kun olimme muuttaneet uuteen asuntoon ja jättäneet edellisen asunnon kalustettuna vuokralle. Tavaraa oli silti vielä… no, melko paljon. Tarkalleen ottaen yksi lattiasta kattoon täysi kuomullinen peräkärry.
Kun olimme luopuneet keväällä pysyvästä kodista, niin nopeasti alkoi tuntua siltä, että oli aika käydä myös varastoon laittamamme tavarat tarkemmin läpi. Se osoittautui lopulta huomattavasti vaativammaksi projektiksi kuin olin ensi alkuun luullut, mutta palkinto oli sen arvoinen.
Mitkä tavarat kannattaa jättää?
Koska olimme juuri muuttaneet tavaramme varastoon, niin irtaimistomme oli pakattuna valmiiksi reiluun 10:een pahvilaatikkoon. Päätimme siis käydä jokaisen pahvilaatikon tavarat yksitellen läpi.
Otimme jokaisen tavaran käteen, pysähdyimme ja mietimme, mikä fiilis tavarasta tulee.
Nopeasti opimme, että jos ensimmäinen tunne oli, että “tätä voisi joskus vielä tarvita” tai “kyllä tämä kannattaisi säilyttää, kun on ihan toimivakin vielä” niin tavara sai lähteä SPR:n kontin kautta seuraavaan kotiin. Riippumatta siitä mikä tavara oli kyseessä.
Jos taas tunne oli: “Hell yeah, tää on mahtava tavara!” niin tavara sai jäädä, koska siitä tuli hyvä fiilis eikä se ollut “ehkä joskus tarpeellinen tai hyödyllinen”.
Yksitellen jokaisen tavaran läpikäynti osoittautui yllättävän työlääksi. Pystyimme käymään oikeasti keskittyen päivässä vain n. 2 pahvilaatikollista tavaraa läpi, minkä jälkeen pää oli ihan tyhjä ja oli pakko pitää tauko.
Mieli vastusteli kuitenkin kovasti prosessia ja ilmeisesti pelkäsi, että maailmasta loppuisivat tavarat kesken. Erinomainen tapa saada oma sisäinen vastustus kiinni oli kysyä: “Jos nyt näkisin tämän tavaran kaupassa niin ostaisinko sitä?”
Yleensä vastaus oli “ei”, vaikka juuri aiemmin sisäinen ääni oli sanonut, että “eikö tää nyt oo ihan jees, älä ainakaan tätä laita kiertoon”.
Mitä omistat, omistaa lopulta sinut. Vasta kun menetät kaiken, olet vapaa tekemään mitä tahansa.
-Chuck Palahniuk, Fight Club -kirjan kirjoittaja
Kävimme tavaroita läpi lopulta viitenä eri päivänä. Palkinto tuli jokaisen päivän lopuksi kun takaluukku oli täynnä tavaraa ja kävimme tyhjentämässä sen SPR:n konttiin. Joka kerta, kun ajoimme pois parkkipaikalta olo oli kevyempi ja vapautuneempi.
Jäljelle jäi lopulta kaksi pahvilaatikollista tavaroita, yksi matto ja uusittu työkalupakki, joista jokaisen näkemisestä tuli hyvä fiilis.
Näin vähäisen tavaramäärän kanssa eläminen vaatii suunnittelua. Toisaalta kun vaihtoehtoja ei juurikaan ole, niin eläminen on todella selkeää ja helppoa. Heti tavaroiden läpikäymisen jälkeen lähdimme kuukaudeksi reissuun ja sinne pakkasimme mukaan pelkät käsimatkatavarat. Mukaan lähti mm. yhdet siistimmät vaatteet, rennommat vaatteet ja urheiluvaatteet sekä tyhjennettävä jumppapallo.
Liikkuvaa elämäntyyliämme tuki, että saimme koko irtaimistomme helposti auton takaluukkuun, jolloin emme tarvinneet enää varastoa tai mikään tavara ei koskaan ollut väärässä paikassa.
Myös vene pääsi parempaan käyttöön
Reilua kuukautta myöhemmin päädyin antamaan vanhan veneeni vaimoni veljelle. Tiedän, kuulostaa ensi hätään älyttömältä, koska siitä olisi saanut vielä muutaman tonnin myymällä.
Jälkeenpäin ajateltuna se osoittautui kuitenkin erinomaiseksi ideaksi. Vene pääsee tuottamaan vastaavaa iloa uusille ihmisille, mitä se aikoinaan tuotti minulle.
En ollut itse enää kokenut vastaavaa innostusta pariin vuoteen ja vene alkoi tuntua enemmän velvollisuudelta kuin ilon lähteeltä. Lisäksi voin edelleen lainata venettä päiväksi, jos veneilykärpänen sattuisi iskemään – ilman vastuuta sen huoltamisesta, ylläpidosta tai vakuutuksista.
Olemmeko kaivanneet poislaittamiamme tavaroita?
Pakko tunnustaa, että joitakin kertoja vastaus on ollut “kyllä”. Paljon useammin vastaus on ollut kuitenkin “ei”.
Tiedostamme toki, että joudumme ostamaan uusia tavaroita pois laitettujen tilalle. Sekin on kuitenkin helpompi tehdä nyt ilon kautta ostamalla vain sellaisia asioita, joita oikeasti haluaa ja tarvitsee. Niitä ei muuten välttämättä ole enää yhtään niin paljoa kuin aiemmin olisi ajatellut.
Toki tähän menee myös rahaa, mutta tunne, joka vanhojen tavaroiden läpikäymisestä ja kierrätykseen viemisestä tuli, vapautti niin paljon tavaroihin sitoutunutta henkistä energiaa, että koen tämän investointina omaan hyvinvointiin.
Kun hankimme taas pysyvän kodin ja laitoimme tavaroita kaappeihin niin yllätyin, miten vapauttavaa on mennä vaatekaapille, joka ei tursuile “sitten joskus käytettäviä” vaatteita. Sen sijaan siellä on nyt tilaa ja muutama erilainen vaatekerta, joista jokaista käyttää mielellään. Sama huomio koskee kaikkia kaappeja niin keittiössä kuin olohuoneessakin.
Kierrätetyt tavarat tuottavat puolestaan nyt toivottavasti jollekulle muulle iloa, koska meille ne eivät enää sitä tehneet.
Mieleenpainuvin kokemus oli kantaessani SPR:n rullakkoon hyvää ja toimivaa rinkkaa, jota olin käyttänyt kaksi kertaa viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Vieressä seisonut keski-ikäinen nainen jäi katsomaan rinkkaa kiinnostuneena, joten kysyin häneltä onko rinkalle tarvetta.
Nainen kertoi käyneensä juuri Partiovarusteessa katsomassa uusia rinkkoja, muttei ollut raaskinut ostaa vielä mitään. Ojensin omani suoraan hänelle. Antamisen ilo oli tilanteessa vähintään yhtä suuri kuin naisen saamisen ilo. 🙂
—
Onko sinulla kaapeissasi tavaraa, jota et ole käyttänyt vuosiin? Kommentoi ajatuksesi alle.
Hyvä kirjoitus! Kiitos Joonatan ?☺️
Ihana teko antaa oikeasti tarvitsevalle!
– Toisen ”roska” voi olla toiselle aarre! –
Kiitos palautteesta Lotta ja hyvin kiteytetty! ?
Kiva kirjoitus. Kunpa tuohon pääsisi, muutamaan pahvilaatikkooon… huh huh. Uutta tavaraa ostaessani mietin kyllä aina ensin, että tarvitsenko sitä vai tulenko ilman toimeen. Siinä on pieni ero ja useimmiten tulen kyllä ilman toimeen.
Kiitos kommentista Irja. Tuo kaksi pahvilaatikkoa on toki melko äärimmäinen ratkaisu, mutta siinä hetkessä se oli minulle toimiva ratkaisu.
Myös tuo mainitsemasi pysähtyminen oikeasti kysymään itseltä tarvitseeko jotain asiaa ennen ostopäätöksen tekemistä on erinomainen tapa – ja kuten sanoit niin se auttaa usein huomaamaan, että kovin montaa asiaa ei välttämättä sitten oikeasti tarvitsekaan. 🙂
Tohon ois hyvä pyrkiä.
Kyllä ne nytkin jo ahdistaa ja aikaa menee niitten järkkäämiseen ja siivoamiseen koko päivä.
Vaikka kuinka yritän niin, luopumisen tuska on järkyttävää.
Tosin mulla on myös tuska ostamisen ilosta.
Ikinä ei niitä näe päällä niitä vaatteita mut kuvittelen et joskus laitan.
Tätä pitää kehittää ja nopeasti.
Kiitos kommentista! Asian pohtiminen ja tiedostaminen ääneen on jo hyvä ensimmäinen askel asian kanssa. 🙂