Uhkapeliriippuvuus – 7-vuotiaana

Asuntosijoittajan sijaan minusta oli todennäköisempää tulla ”asunnon pelaaja”.

Olin vuosia koukussa pelikoneisiin sekä täytin uhkapeliongelmaisen perinteiset kriteerit: olin vähätuloisesta taustasta ja asuin vuokralähiössä.

Ainoa ero muihin uhkapeliaddikteihin oli, että olin 7-vuotias ekaluokkalainen, kun ongelma alkoi.

Veikkaukseen ja uhkapeliongelmiin liittyvä keskustelu on herättänyt esiin muistoni ajasta, jonka olen onneksi jättänyt jo taakseni. Kokemukseni ovat kuitenkin enemmän kuin ajankohtaisia nyt kun asiasta käydään aktiivista keskustelua.

Miten 7-vuotiaana voi edes kehittyä uhkapeliongelma?

Muistan edelleen kyseisen illan erittäin hyvin. Olin lähdössä kotiin kaupasta, kun törmäsin sattumalta naapuripihan pari vuotta vanhempiin poikiin, jotka olivat pelaamassa pelikoneita kaupan aulassa. Jotenkin päädyin heidän avustuksellaan laittamaan taskussani olleet pari markkaa hedelmäpeliin.

Muutamalla markalla voitin noin vartissa yli 100 mk… Se oli pahinta, mitä siinä tilanteessa saattoi tapahtua.

 

Sen ikäisenä olin omistanut ensimmäisen kerran 100 mk setelin muutamaa kuukautta aiemmin syntymäpäivänäni. Nyt olin kuitenkin löytänyt lähikaupasta koneen, joka veti vertoja Midaksen kosketukselle. Voiton aikaansaama mielihyvähormoni 7-vuotiaan kehossa oli monta kertaa huumaavampaa kuin joulu ja syntymäpäivä yhteensä.

Tämän jälkeen päässä pyöri vain yksi asia: miten saan lisää rahaa tästä ”ihmeiden koneesta”. Lopulta vietin koko illan pelikoneiden vieressä ja luonnollisesti hävisin lopulta joka markan takaisin yrittäessäni toistaa aiempaa kokemustani.

Yksi asia oli kuitenkin ehtinyt palaa syvälle 7-vuotiaan mieleni syövereihin: addiktio pelikoneisiin.

Millaista on olla uhkapeliongelmainen alakoululainen?

Kun jäin koukkuun pelikoneiden pelaamisen, en ylettynyt edes pudottamaan rahaa kolikkoaukosta ponnistamatta alaosan rahalaarista toisella jalallani. Tämä ei kuitenkaan hidastanut pelien pelaamista. Valvonta oli marginaalista ja aina löytyi tarvittaessa seuraava kauppa, kahvila tai huoltoasema missä pelata.

Seuraavan viiden vuoden ajan käytännössä jokainen saamani ja ansaitsemani markka päätyi hyvin pikaisesti pelikoneisiin. Joskus keräsin pulloja, toisinaan työnsin kärryjä Euromarketin parkkipaikalla ansaiten markan sieltä toisen täältä – jotta pääsin pelaamaan ne.

Yleensä hävisin rahat pelikoneisiin melko nopeasti. Joskus harvoin kävi niin kuin ensimmäisellä pelikerrallani eli voitin satasen tai parhaimmillani jopa 500 mk päivän aikana. Mutta edes niin iso summa ei kestänyt kuin muutaman päivän ennen kuin se oli jo pelattu kokonaisuudessaan takaisin pelikoneisiin.

Jokainen jännityksen ja voiton kerta aiheutti edelleen voimakkaan ja addiktoivan mielihyvän tunteen kehossa. Aina lopulta seuranneesta rahojen häviämisestä puolestaan seurasi pettymyksen ja hämmennyksen lisäksi myös paljon häpeää ja itsesyytöksiä, minkä käsittelyyn alakouluikäisenä ei varsinaisesti ollut olemassa vielä työkaluja.

Olisi tehnyt mieli huutaa tai raivota. Se ei olisi kuitenkaan tuonut hävittyjä rahoja takaisin, joten maan uumeniin katoaminen olisi tuntunut ehkä sittenkin helpommalta.

Aina pelatut rahat eivät olleet edes omia.

Esimerkiksi kauppareissusta ylijääneiden vaihtorahojen häviäminen pelaamalla sai aikaan niin suurta häpeää, että rahojen antajan välttely saattoi kestää useita viikkoja – kiihkeästi samalla toivoen, että hän unohtaisi koko vaihtorahat.

Kun rahat oli hävitty, niin vietin usein vielä tuntikausia pelikoneiden vieressä eläkeläisten pelaamista seuraten. Toivoin, että joku voittaisi pelatessaan ja antaisi taustaseuraajalle muutaman “hyvän mielen markan” – jotta pääsisi itsekin taas pelaamaan. Pelikoneet alkoivat tulla säännöllisesti myös uniini. Ja edelleen olin siis alakouluikäinen.

Lopullinen pysähdys

Vasta lähestyessäni 12 vuoden ikää opin ensimmäiset keinot rajoittaa uhkapelaamistani. Aluksi onnistuin olemaan muutaman viikon mittaisia ajanjaksoja pelaamatta. Muistan edelleen, miten erikoiselta silloin tuntui, kun taskun pohjalla oli 5 mk kolikko, mutta se ei automaattisesti kadonnutkaan sieltä pelikoneeseen.

Pikku hiljaa onnistuin pidentämään pelaamattomia jaksojani useamman kuukauden mittaisiksi ja minulle alkoi kertyä taas rahaa säästöön ensimmäistä kertaa vuosiin.

Yläkouluikäisenä pelasin kuitenkin edelleen pelikoneita muutamia kertoja vuodessa ja hävityt summat olivat nyt nousseet suurimmillaan 100 markasta 100 euroon. Edelleen siis ihan hiton isoja rahoja sen ikäiselle.

Myös häpeä, syyllisyys, epäonnistuminen ja pettymys olivat edelleen jokaisen pelikerran jälkeen vähintään yhtä isoja möykkyjä sisälläni kuin aiemminkin.

Lukiossa löysin pelikoneiden lisäksi myös nettikasinot ja pelasin niissä parin vuoden ajan melko hallitusti häviten kohtuullisina pysyineitä summia. Paitsi yhden kerran.

Abi-vuonnani olin jouluapuna cittarissa opiskelujen ohella illat ja viikonloput tienaten yhdessä kuukaudessa reilut 1000 €. Hiton iso raha siis lukiolaiselle. Pari viikkoa myöhemmin päädyin taas pelaamaan nettikasinolle. Tällä kertaa pelihimoni otti vallan.

Hävittyäni ensin pienen summan iski jokaiselle uhkapeliongelmaiselle tuttu addiktio päälle ”nyt on pakko voittaa hävityt rahat takaisin hinnalla millä hyvänsä”. Addiktio sai lopulta jatkamaan pelaamista niin kauan kuin rahaa vain riitti.

Pari tuntia myöhemmin olin hävinnyt kaiken mitä tililtäni löytyi eli yli 1000 €… Ja se oli parasta, mitä siinä tilanteessa saattoi tapahtua.

 

Nyt olin päätynyt addiktioni kanssa pohjalle ja valmis ottamaan täyden vastuun asiasta. Tajusin, että vaihtoehdot on joko jatkaa samaa rataa ja löytää ongelma aina vain isompana tulevaisuudessa, tai katkaista addiktio täydellisesti.

Onnekseni pystyin valitsemaan jälkimmäisen.

Lähetin pyynnön jäädyttää kaikki nettikasino-tilini sekä lopetin pelikoneiden pelaamisen ja uhkapelit käytännössä kokonaan. Vertaisin kokemusta tilanteeseen, jossa päihderiippuvainen havahtuu kuilun pohjan kovuuteen, niin että halu kierteen katkaisemiseen ja työhön mitä se vaatii, on isompi kuin pakkomielle addiktion toteuttamiseen.

Ajan kuluessa, kun addiktio ei enää ole ollut ohjaava tunne sisälläni, olen pystynyt keskittymään sijoittamiseen, jossa tuotto-odotus on sijoittajan puolella ja riskit hallittavissa eli pitkässä juoksussa niistä jää voitolle eikä tappiolle.

Mikä vastuu päättäjillä ja Veikkauksella on uhkapeliongelmien syntymisessä?

Uhkapelaamisella kerralla häviämäni rahamäärät kasvoivat iän myötä aina uudelle tasolle: aluksi 10 mk, ala-asteen lopulla 100 mk ja yläasteella 100 €. Kunnes lukiossa häviämäni 1000 € nosti lopulta seinän eteeni.

Valitettavasti kaikki uhkapeliongelmaiset eivät ole yhtä onnekkaita kuin minä. Tiedän tuttavapiiristäni tapauksia, joissa addiktio ja hävityt summat ovat jatkaneet kasvamistaan ja seinä on tullut vastaan vasta kun talo on lähtenyt alta.

Myös minusta olisi hyvin todennäköisesti tullut asuntosijoittajan sijaan ”asunnon pelaaja”, jollen olisi onnistunut katkaisemaan kierrettä vielä, kun panokset olivat astetta pienemmät.

 

Kokemusteni pohjalta uskon, että on kaikkien kannalta parempi elää yhteiskunnassa, joka ei luo kasvualustaa uhkapelaamiselle ja mahdollisten peliongelmien syntymiselle osana arkista elämäämme kuten kaupassa käyntiä – oli kyse sitten lapsista tai aikuisista.

JAA SOMESSA

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email
Share on whatsapp

2 ajatusta aiheesta “Uhkapeliriippuvuus – 7-vuotiaana”

  1. Kommentaattori

    Mikä oli mielestäsi syy, että seinä tuli vastaan niin hyvissä ajoin ja pääsit addiktiosta niinkin vähällä? Oliko kyse tahdonvoimasta vai jostain muusta?

    1. Joonatan Voltti

      Hyvä kysymys, jonka vastauksesta en ole itsekään täysin varma.

      Seinä tuli vastaan tästä hetkestä katsottuna hyvissä ajoin, mutta silti siihen meni myös minulla yli 10 vuotta, joka oli sen ikäisenä reilusti yli puolet elämästäni.

      Muistan tappion kovuuden iskeneen jonnekin sisääni niin kovaa, että tajusin addiktion pilaavan ennemmin tai myöhemmin koko elämäni, jos en tee täydellistä muutosta. Tällöin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa kokonaan, koska olin jo kokeillut ”osittaisen pelaamisen lopettamisen” eikä se ollut toiminut. Päätös oli jopa helppo kun tahtotila muutokselle oli nyt kasvanut suuremmaksi kuin itse addiktio, ja lisäksi olin jo harjoittanut mieltäni pelaamisen rajoittamiseen pienemmissä määrin useiden vuosien ajan.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä lähde tyhjin käsin!

Tilaa Airbnb-majoittajan pikaopas - ilmaiseksi!

Olet melkein valmis, täytä vain alla oleva kenttä

Lisäetuna saat uutiskirjeeni uusimmilla Airbnb-vinkeillä. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

Kenelle lähetämme ilmaiset vinkit?

Täytä kenttä niin olet valmis!

Lisäetuna saat uutiskirjeeni uusimmilla vinkeillä. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

 

 

Älä lähde tyhjin käsin!

Tilaa Airbnb-majoittajan pikaopas - ilmaiseksi!

Olet melkein valmis, täytä vain alla oleva kenttä

Lisäetuna saat uutiskirjeeni uusimmilla Airbnb-vinkeillä. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.

Kenelle lähetämme ilmaiset vinkit?

Täytä kenttä niin olet valmis!

Lisäetuna saat uutiskirjeeni uusimmilla vinkeillä. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa.